a.
Olen keskustellut aiheesta myös muutama vuosi sitten ell Jan Räihän kanssa, joka sanoi luennoillaan tuovan esiin tämän em. roduilla tavattavan, sitkeää ontumaa aiheuttavan vaivan.
a.
Ensimmäinen whippeteistäni, jolla kivi anturassa-vaivaa ilmeni, oli Jamo. Jamon kanssa mentiin eläinlääkäriin asti ja siellä koira rauhoitettiin toimenpidettä varten. Siitä huolimatta, että sanoin sen kyllä antavan kaivaa anturaansa ilman rauhoitetta.
Katsoin silmä kovana, mitä ell tekee; miksi ja miten.
Tuon käynnin jälkeen aloinkin itse hoitaa kivi anturassa -ontumat laumassani. Olen omistanut kaikkiaan kahdeksan whippetiä. Kolmella tätä vaivaa ei ole ilmennyt, mutta viidellä kyllä. Hula on ollut eniten hiekkaa anturoihinsa imevä, kiven poistoja on Hulalle tehty ehkä vuosien varrella yhteensä 6-10 kertaa. Luxille kolmisen kertaa, Hupille kaksi, Virille kertaalleen ja ei kertaakaan Jukulle, Lelulle eikä Jakille.
a.
MITEN kiviontuma ilmoittaa itsestään?
Koiralle ei siis ole sattunut mitään missään. Ei törmäystä, kompastumista, riehumisatakkia tai mitään muutakaan, joka voisi selittää yht´äkkisen ontuman. Ontuma myös tyypillisimmillään oireilee alkuun ehkä vain silloin tällöin, tietyllä alustalla -asvaltilla. Koira keventelee satunnaisesti -tai ontuu hyvinkin runsaasti- alkulenkki on voitu kuitenkin mennä ns. normaalisti. Koira saattaa juosta nurmella kaikille jaloilleen varaten, reippaasti ja riemulla ja kun nurmelta mennään takaisin asvaltille, ontuma alkaa -joskus heti, joskus muutaman askeleen jälkeen. Tovi tepastellaan taas "kivestä välittämättä" ja hetken kuluttua onnutaan taas.
Selkeitä kivi anturassa -ontuman oireita.
a.
MITÄ pitää tehdä?
Antura on käytävä läpi hyvin tarkkaan. Jos kivi on ollut anturassa jo ehkäpä useamman päivän, selkeätä sisäänmenoaukkoa ei enää välttämättä huomaa. Parhaiten kiven huomaa tietenkin heti sen alkaessa imeytyä sisään. Esim. Hula alkaa lenkillä yht´äkkiä keventää ja kun pysähdymme, se jopa nostaa sen tassun ylös, missä kivi on. Kivi on näin helppo huomata ja se voidaan jopa rapsaista kynnellä anturan pinnasta pois, ennen kuin se "lopullisesti" menee sisään. Matkaa voidaan heti jatkaa ja ontuma loppuu siihen.
Jos näin onnellisesti ei ole, ts. kiveä ei heti huomata, se alkaa imeytyä enemmän anturaan sisään ja mitä kauemmin sen sinne sisään annetaan mennä, myös sitä syvemmälle se menee.
Kotona olen sitten laittanut koiran kyljelleen pöydälle ja alkanut tutkia tassua Magliten kanssa. Kivi jättää jälkeensä erilaisia sisäänmenoaukkoja; tassussa voi olla selkeä "kraaterimainen" aukko, reikä, tai pieni viilto -nipinnapin silmillä havaittava- TAI esim. pieni musta piste - sekin juuri ja juuri havaittavissa oleva. TARKKA syynäys on tarpeen sen tassun kohdalla, mitä koira ontuu. Nyt tuota kraateria/pistettä/viiltoa aletaan rapsuttaa varoen neulalla. Usein kiviä alkaa singota pinnalta sangen nopeasti - sikäli mikäli olet onnistunut löytämään imeytymiskohdan.
a.
Kivien anturaan imeytymisessä on se ikävä puoli, että yleensä ensin reikään menee ns. emokivi ja nyt kun anturassa on ikäänkuin valmis sisäänmenoaukko, sinne alkaa mennä LISÄÄ kiviä, usein ns. emokiveä pienempiä. Nämä singahtavat helposti ulos, ja tässä voi kaivaja mennä "halpaan" ja luulla tassun olevan tyhjä. JOS ontuma on jatkunut koiralla pidempään, esim. viikon-kaksi, ilman, että tassua on tarkkaan syynätty, on melko luultavaa, että tassussa on useampi kuin yksi kivi.
Olen kaivanut pääsääntöisesti koiriltani useampia kiviä/kerta. Harvoin anturassa on ollut vain yhtä kivenmurua, yleensä niitä on 2-3 kpl.
a.
PITKISSÄ kiviontumissa on se vaara, että hiekanjyvä muodostaa tassuun kotelon; kipeän ytimen, joka pureutuu yhä syvemmälle, ja sitten tarvitaan jo kirurgin apua. Tällaista meille ei onneksi ole sattunut, mutta olen kuullut asiasta muilta whippetin omistajilta.
Tassuja on siis syytä syynätä tosi tarkkaan HETI ontumalenkin jälkeen; jos koira alkaa vaikka ontua keskellä lenkkiä, koira kotona heti tarkkaan syyniin! Opeta koirasi heti pienestä pitäen käsittelyyn ja erilaisiin toimenpiteisiin; pääset yhtä hienoon tulokseen kuin omassa laumassani; mm. Hupi ja Hula lähinnä nukkuvat kun kaivelen niiden tassuja!
a.
MISTÄ kivien anturaan imeytyminen johtuu?
Tähän ei ell Jan Räihäkään pystynyt antamaan yksiselitteistä vastausta. Meillä lenkkeillään paljon (kesäkuussa keskimäärin 8 km JOKAINEN päivä) asvaltilla, se voi olla yksi tekijä, kesän kuumuus, kuuma asvaltti, tietty hiekkalajike, terävän kiven osuminen oikeassa kulmassa oikealla hetkellä - tässä joitain selityksiä. Vinttikoirilla on melkoinen paino juuri etujaloillaan, syvä rintakehä, iso sydän - etujalat ovat näin alttiimpia imuroimaan kiviä, kuin koira, joka ei ole niin etupainoinen. Toisaalta Hula on kevyin omasta laumastani, ja silti sille eniten kiviä imeytyy.
Anturatyypissä en ole huomannut koirillani mitään selkeitä eroja; "iho" on niillä kaikilla hyvin samanoloinen tassuissa.
a.
ENNALTAEHKÄISY?
En suosittele tossuttamaan koiraa "varmuuden vuoksi", anturaan ei pääse kehittymään näin yhtään luontaista vahvuutta vastustaa kiviä.
Alkukeväästä Hulalla oli sitkeä kiviontuma, jota vielä teippasin (Fixomull/Hypafix) "väärin"; älä siis tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon: kun teippaat tassua "varmuuden vuoksi" ja kivenpoiston jälkeen, ota teippi HETI kotiintultua pois. Kesäkuumalla parinkin päivän jatkuva teippaus altistaa muille varvasvaivoille; tassun välit muhivat ja voivat kehittää sitkeää haavaumaa tmv. varvasväleihin.
a.
VOIKO asvaltilla lenkkeillä ilman huolenhäivää ollenkaan?
Voi ja pitääkin. Jos nyt ajatellaan, että lenkkeilimme kesäkuussa liki 240 kilometriä ja kivi imeytyi tasan yhden kerran tassuun - niin kuin Luxilla kävi- se ei mielestäni ole paljon.
Sensijaan oheisessa kuvassa nähtävä "vaiva" osui kohdallemme kahdesti; niin Luxi kuin Virikin astuivat mähmäiseen purkkaan, joka sitten keräsi muassaan tassuun kaikkea muutakin -kuten kiviä. Luxi ontui kovin ja poistin purkkaa repien ja nyhtäen kesken lenkin, sensijaan Viri ei ontunut lainkaan. Kuvassa on Virin tassu, jonka ongelman näin kotona alkaessani leikata koirieni kynsiä.
Pienillä saksilla leikkasin karvoihin tarttunutta purkkaa -ja karvojahan ei whippetillä ole tassuissaan juurikaan- kova työ purkan poistossa oli!
a.
Vielä pari sanaa eläinlääkäreistä. Kivivaiva ei ole varmasti kovinkaan monelle eläinlääkärille tuttua tai tyypillisintä ontuman aiheuttaja -vaivaa. Syytä saatetaan hakea "pitkän kaavan mukaan" lihaksistosta, epäillä revähtymää tai venähdystä ja lähettää koira omistajineen kotiin särkylääkkeiden ja "lepoa" -kehoitteen kanssa.
On hyvä tunnistaa kiviontuman merkit, joita olen yrittänyt kuvata yllä. Ja muistaa, että kaikki kivet eivät näy röntgenissä!! "Pakottaa" ell -jos sinne asti menette- syynäämään tassu vahvassa valossa ja vaikka suurennuslasin kanssa. Eläinlääkäreillä on "paha tapa" sanoa omistajan epäilyihin: "katsotaan" ja hymyillä päälle vähän siihen tapaan kuin: "kumpi meistä on eläinlääkäri".
Kannattaa olla topakkana ja tuoda esiin tämä rodulle jos nyt ei niin tyypillinen mutta sangen mahdollinen vaiva. Ja jollei ontumalle löydy selkeää selitystä, niin olla vielä enemmän topakkana ja VAATIA ell:ä ottamaan huomioon mahdollinen kiven imeytyminen anturaan tuoden esiin se tosiseikka, että selkeää jälkeä "tapahtumasta" ei tassussa todellakaan välttämättä näy!
a.
JOS Sinua jäi askarruttamaan em. tassuvaivoja koskien vielä jokin, älä epäröi ottaa minuun yhteyttä ja kysyä lisää! Jaan mielelläni laumani kokemuksia muiden whippetharrastajien kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti